Yhteystiedot

Tulee sitten tähän

Hyvä tietääkujajuoksu

Rippikoulu käydään yleensä sinä vuonna kun nuori täyttää 15 vuotta. Vantaankosken seurakunnassa tarjoamme sekä päivärippikouluja että leirimuotoisia rippikouluja. Aikuisrippikouluja järjestetään tarvittaessa. Eri rippikouluvaihtoehdot löydät täältä.

Alkujakso

Rippikoulun alkujakso käynnistyy useilla ryhmillä jo tammikuussa ja kestää puoli vuotta ennen kaupunkijaksoa ja intensiivijaksoa. Alkujaksoon kuuluu tutustuminen seurakunnan toimintaan ja tapaamisista kerätään merkintä rippikouluvihkoon. Alkujakso on oltava suoritettuna ennen intensiivijaksoa. Tarkemmat tiedot juuri oman ryhmäsi tapaamisista saat ryhmäsi omilta ohjaajilta postitse tai sähköpostitse. Alkujakso on noin 20 tuntia rippikoulusta.

Intensiivijakso

Kaupunkijakso ja leirijakso muodostavat intensiivijakson. Kaupunkijaksolla kokoonnutaan kirkon tiloissa esim. klo 9–17 ja mennään kotiin yöksi. Leirijaksolla asutaan leirikeskuksessa, jossa on antoisa ja tiivis aikataulu, niin että rippikoulun kokonaiskestoksi tulee yhteensä 80 tuntia. Leirikeskukset sijaitsevat eri puolilla Suomea.

Hinnat

Vantaankosken seurakunnan rippikoulut maksavat 130 € mikä kattaa pienen osan todellisista kustannuksista. Loput kulut katetaan mm. kirkollisveroilla. Perheen taloudellisen tilanteen vuoksi voi maksuun anoa avustusta 30.4. 2010 mennessä kirkkoherranvirastosta saatavalla kaavakkeella. Avustusta myönnetään puolet, kokonaan tai maksuun on mahdollista saada lisää maksuaikaa. Päivärippikoulun maksu on vain 30 €.

Konfirmaatio

Saat valita yhden kasteessa sinulle kummiksi nimetyistä kristityistä aikuisista siunaamaan sinua konfirmaatiossa. Nämä avustavat kummit saavat ohjeistusta tehtäväänsä kirkon eteisaulassa, takkahuoneen kohdalla 15 min. ennen messun alkua. He tulevat kulkueessa nuoren rinnalla kirkkoon ja heille on varattu istumapaikat toisesta penkkirivistä.

Konfirmaatiomessut ovat Myyrmäen kirkossa joko la tai su klo 10 tai klo 14. Tarkan aikataulun löydät rippikoulujen tiedoista. Valokuvaaja tilataan paikalle sekä yksityiskuvaa että yhteiskuvaa varten. Kuvaus tapahtuu ennen konfirmaatiomessua. Kirkkoon mahtuu koko suku. Tervetuloa!